perjantai 21. joulukuuta 2012

Marras- ja joulukuun kenkäsaldo

Noniin! Muutto on hoidettu jokseenkin kunnialla alta pois, joskaan kaikille tavaroille ei vieläkään ole löytynyt sitä omaa paikkaa. Kenkienkin kanssa tuli melkeinpä heti ongelmia kun kahdelle ihmiselle pitäisi riittää puoliksi vaatehuone. Ihmettelenpä vain, miten mies voi tarvita yhtä paljon tilaa kuin nainen? Itsehän olen joutunut tunkemaan vaatteitani puolet pienempään tilaan kuin miekkonen, koska sitä tavaraa luonnollisesti on reilusti enemmän.
Eli mihin ihmeeseen kaikki kultapuppelikenkäni pitäisi piilottaa? Isäni ilkeästi ehdotti, että voisin varastoida ne verkkovarastoon. Idean tyrmäsin heti. Onneksi edes toinen kenkätelineistäni mahtui vaivatta eteiseen, mutta kätevä, oveen ripustettava malli piti purkaa ja laittaa säilöön, sillä vaatehuoneen ovi jää viitisen senttiä liian kapeaksi, jotta telineen voisi siihen ripustaa. Kenkiä on tällä hetkellä piilotettu jopa liinavaatekaapin ylimmälle hyllylle... Ehkä kun saamme kaikki huonekalut taloon ja muutenkin tavarat paikoilleen, niille kaikille ihanille kengillenikin löytyy juuri täydellinen paikka.

Mutta marraskuu tuli ja meni ja aivan kuten arvelinkin, minun oli pakko ostaa kengät (ja toisetkin) risteilyä varten. Molempia kenkiähän tuli käytettyä risteilyn aikana, joten eivät olleet turhia ostoksia lainkaan!

Ensimmäiset "hätävara"korkkarit nappasin mukaani, yllättävää kyllä Seppälän kenkävalikoimasta. Perusmustat korkkarit, joissa on kuitenkin pienoista kuviointia, istuivat jostain syystä täydellisesti jalkaan, eikä hintakaan ollut paha. Alennustakin tuli Seppälän kanta-asiakaskortilla viitisen euroa ja hinta jäi hitusen alle 20 euron. Mukaan tarttui vielä samaista kuviointia mukaileva laukku, ihan vain sen takia, että laukutkin olivat unohtuneet kuukauden tarvelistalta.


Toisena marraskuun löytönä myöskin mustat peruskorkkarit. Minulla taisi olla suhteellisen tylsää, sillä selailin huuto.net sivustolta kenkiä, mitä en melkeinpä ikinä tee, sillä en halua ostaa kenkiä netistä, joita ei voi palauttaa, mikäli koko on väärä. Nämä kuitenkin olivat vain vaivaiset 15 euroa! Myyjältä kyselin tietysti sisäpohjan pituuden ja hetken mielijohteesta painoin "huuda"-nappia. Positiivisena yllätyksenä kengät loppujen lopuksi tuntuivatkin hyvältä jalassa, eikä parin aikaisemman käyttökerran jälkiä huomannut laisinkaan. Kerrankin positiivinen ostos huuto.netistä. Kengän korko taisi olla se, joka ansaitsi huomioni, sillä se ei ole tavallinen piikkikorko, muttei edusta tolppakorkoakaan. Persoonallinen säväys mielestäni muuten niin tavallisiin korkokenkiin.


Joulukuun puolen kenkäsaldona 2 kpl, molemmat saman päivän aikana ostettu. Olin tosiaan viime hetken jouluostoksilla ja päätin, etten lähde kauppakeskuksesta ulos ennen kuin kaikki lahjat on ostettu. Parin tunnin jälkeen ihmismassat alkoivat ahdistaa ja oli pakko poiketa muutamassa kenkäkaupassa hieman terapioimassa itseäni.

En taida olla ainoa nainen, joka on yrittänyt löytää niitä täydellisiä kirkkaanpunaisia korkokenkiä. Itselleni on aina osunut joko väärä värisävy, olematon korko (sopii paremmin vanhan ihmisen jalkaan) tai sitten väärä pintamateriaali. Näinpä kun kuljin Biancon ohi, en voinut olla pysähtymättä nähdessäni ne täydelliset kengät. Mukaan tarttui vielä samaa punaista kantava kirjekuorilaukku. (Kuvat valitettavasti erinäköiset, sillä huoneen valaistus ei ollut mikään kaikista otollisin.) Hintaa kengille tuli 59,95 euroa, joten ei mikään paha hinta jollekin, mitä on etsinyt pienen ikuisuuden.



Toinen ihastuttava yllätys löytyi Click Shoen alennusmyynnistä. Viimeksi kun käväisin siellä, en voinut kuin katsella yhtä kenkäparia, sillä minun pieneen jalkaani sopivaa kokoa ei ollut mailla halmeillakaan. Ja nyt tällä kertaa oli saapunut siirtolähetys toisesta myymälästä ja siellä minun 36 komeilivat! Näissä nilkkureissa on asennetta ja sitä jotakin. Olen muutenkin etsinyt tämän mallisia kenkiä jo pidemmän aikaan ja vielä ostoslistalla olisivat mustat versiot näistä.


2 kommenttia:

  1. Jee sä päivitit ^^ Ihanat noi Britti kengät!! Olisk mun kokoo? ;DD

    Helmi

    VastaaPoista
  2. Olivat viimeiset nuo pienet koot. Viimeksi löytyi vain isoja.

    Joo piti saada hieman niskasta kiinni ja kamera yhteistyöhön. :)

    VastaaPoista